Murtovarkaat iskivät perheen kotiin – hämmentävä viesti löytyi sängyltä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Teksasissa selvitetään murtovarkausta, jonka tekijät jättivät taakseen käsinkirjoitettuja viestejä. Murto kohdistui Houstonissa asuvan perheen kotiin. Varkaat iskivät omakotitaloon maanantai-iltapäivänä, ja jättivät taakseen käsinkirjoitettuja kirjeitä.

Perheen tyttären sängylle jätetyissä viesteissä varkaat kertovat lapsenomaisella ja virheitä täynnä olevalla käsialalla, mitä he veivät.

– Murtauduimme ja veimme sinun Playstation 3 -ohjaimet, pelit ja tietokoneen. Terveisin: Lapsi haha, yhdessä kirjeessä luki.

– Varastin tavarasi koska veljeni käski, toisessa viestissä luki.

Perheen isä, Joseph, kertoo viestin lukemisen olleen hänelle sydäntärsärkevää. Mies työskentelee erityisopettajana, ja hän on murheissaan siitä että syylliset saattavat olla pelkkiä lapsia.

– Olen joka päivä tekemisissä huonoja päätöksiä tekevien lasten kanssa. Nyt olen itse sellaisen kohteena, mies kuvailee paikallisen KHOU.com-uutissivuston mukaan.