Nettikaupan tuote järkyttää – ympärileikkauksen aloituspakkaus

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ympärileikkauksessa poistetaan esinahka peniksen ympäriltä. Etenkin yhdysvaltalaisten mielestä esinahka on ylimääräinen osa ihmistä. Amerikkalaisten mieliin on juurtunut käsitys, että esinahasta on pelkästään terveyshaittoja.

Peniksen ympärileikkaus on yleistä Pohjois-Amerikan lisäksi Afrikassa, Lähi-idässä ja Australiassa. Euroopassa ympärileikkauksia tehdään erittäin harvoin muista kuin lääketieteellisistä tai uskonnollisista syistä. Nyt toimenpidettä voi harjoitella nettikaupasta tilattavan harjoituspaketin avulla. Nasco-nettikaupassa myynnissä oleva harjoituspaketti sisältää leikkausvälineet sekä nuken.

YourTango-sivuston mukaan ympärileikattavia nukkeja on saatavilla kolmessa eri ihonvärissä. Ympärileikkauksessa poistetaan esinahka halkaisemalla se ensin pituussuunnassa ja sen jälkeen terskan ympäriltä. Verisuonet joko sidotaan tai poltetaan kiinni. Toimenpide kuulostaa kivuliaalta ja harva antaisi itseoppineiden kotikirurgien suorittaa ympärileikkausta itselleen tai lapsilleen. Herää kysymys, kuka näitä paketteja ostaa ja miksi?

ymparinleikkaus18092016

Uusimmat