Jättimäinen penis ilmestyi talon seinään – tällaista ei Suomessa tulla näkemään!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Katutaidetta taidokkaasti spraymaaleilla tekeviä taiteilijoita ei voida aina kutsua töhrijöiksi. Silti luvattomille paikoille suoritettavia spaytaideteoksia joudutaan poistamaan vuosittain suurella rahalla. Ennen poistamista osa teoksista nousee legendan osaan.

Nyt Brysseliin Katolista instituuttia vastapäätä on ilmestynyt jättimäisen peniksen kuva. Kerrostalon seinään maalattu sukupuolielin on herättänyt runsaasti spekulointia siitä, onko teos kuuluisan ranskalaisgraffittitaiteilija Bonomin aikaansaannoksia. Hän on kuitenkin kiistänyt asian RTBF-julkaisulle.

Streetartnews-sivuston mukaan ihmiset ovat napsineet jättipeniksestä kuvia Instagramiin ja Facebookiin. Toisinaan kuuluisien katutaiteilijoiden työt nousevat niin suureen suosioon, että ihmiset matkustavat ympäri maailmaa katsomaan niitä. Jättipenis on ainakin toistaiseksi nähtävillä Brysselin Saint-Gillesin kaupunginosassa.