Lehtiväitteet: ”Brad Pitt pahoinpiteli lapsiaan”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yksi tämän viikon suurimmista puheenaiheista mediassa on ollut Brad Pittin ja Angelina Jolien yllättävä ero. Jolien uutisoitiin jättäneen eroanomuksen maanantaina viime viikolla sattuneen välikohtauksen myötä.

Eron taustalla on epäilty olleen Pittin päihdeongelma tai pettämistapaus. Verkossa levinneiden tuoreiden väitteiden mukaan tapaus, jossa Brad Pitt olisi käyttäytynyt väkivaltaisesti pariskunnan yhteisiä lapsia kohtaan.

TMZ-sivuston mukaan pariskunta olisi ollut lapsineen yksityislennolla viime keskiviikkona. Brad Pittin kerrotaan olleen humalassa, ja alkaneen raivota lapsilleen kesken lennon. Silminnäkijöiden mukaan Pitt olisi käynyt lopulta käsiksi lapsiin.

Myös People-lehden mukaan anonyymit lähteet olisivat kertoneet samankaltaisia väitteitä. Los Angelesin poliisivoimien ja lastensuojeluviranomaisten kerrotaan tutkivan parhaillaan tapausta.