Teknologiajätti Google haluaa pitää huolen siitä, että yhä useammilla ihmisillä on mahdollisuus päästä internetiin. Yhtiö pyrkii tähän uuden Google Station -hankkeen avulla.
Googlen suunnitelmissa on mahdollistaa nopeaksi, turvalliseksi ja helpoksi kuvaillun WLAN-yhteyden tarjoaminen julkisilla paikoilla, kuten bussipysäkeillä, kahviloissa, ostoskeskuksissa ja kouluissa. Teknologiajätti aikoo antaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden Google Station -yhteyden mahdollistamiseksi ilmaiseksi, maksua vastaan tai mainosrahoitteisesti.
Google on aikaisemmin tarjonnut ilmaisia wi-fi -yhteyksiä Intian rautatieasemilla yhteistyönä India Railwaysin kanssa. Yhtiön blogin mukaan projektin myötä noin 15 000 Intian asukasta on päässyt ensi kertaa internetiin. Nyt Googlen tavoitteena on mahdollistaa sama kansainvälisellä skaalalla.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Google, internet, WLAN tai laajemmin aihealueesta Digi Viihdeuutiset.