Katy Perry houkuttelee äänestämään – tätä alastomana äänestäminen tarkoitti

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltain presidentinvaalien äänestyspäivän lähestyessä monet julkkikset ovat tuoneet sosiaalisessa mediassa näkyvästi ilmi sen, että kannattavatko he seuraavaksi presidentiksi Donald Trumpia vai Hillary Clintonia. Katy Perry on aiemmin kertonut äänestävänsä Clintonia ja tekevänsä sen vielä alasti.

Katy Perry julkaisi Twitter-kanavallaan kuvan, jonka yhteydessä hän kertoi aikovansa käyttää omaa vartaloaan syöttinä, että ihmiset kävisivät äänestämässä. Ihmiset arvelivat tämän tarkoittavan äänestäjille avautuvaa alastonkuvaa laulajasta, alastomana esiintymistä tai uutta kappaletta, jonka nimi on Votes Naked. Kyseessä oli kuitenkin sketsi, jossa artisti yritti äänestää alasti.

Katy Perry teki Funny Or Die -ryhmän kanssa yhteistyössä hauskan sketsin, jonka tarkoitus on innostaa kaikki äänestyspaikalle. Nainen muistuttaa, että äänestää voi millaisissa vaatteissa tahansa. Hauskan videon avulla artisti yrittää saada ihmisiä myös rekisteröimään itsensä viimeistään nyt verkossa äänestäjäksi tulevia vaaleja varten.