Mies nautti maailman tulisinta chiliä bongista – ei olisi kannattanut

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet lisäävät ruokaansa mielellään chiliä, mutta jotkut ihmiset nauttivat tulisen mausteen toisenlaisissa muodoissa. Nauttiminen lienee tosin väärä sanavalinta esimerkiksi silloin kun chiliä poltetaan tupakkatuotteiden tavoin.

Youtube-käyttäjä Ted Barrus jakoi videon, jossa hän päättää toteuttaa tyhmänrohkean tempauksen. Mies polttaa maailman tulisinta Carolina Reaper -chiliä yleensä hieman toisenlaisten aineiden nauttimiseen tarkoitetusta vesipiipusta.

Kuten arvata saattaa, näyttää chili vaikuttavan vielä voimakkaammin poltettuna kuin syötynä. Ted alkaa yskimään ja yrittää helpottaa tuskaansa juomalla. Lopulta hän joutuu jo oksentamaan.

– Älkää tehkö tätä, mies toteaa videon lopussa.