Hurrikaani uhkasi perhettä – ajoivat auton olohuoneeseen suojaan!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hurrikaani Matthew koetteli viime viikonloppuna Yhdysvaltoja. Osa maan koillisrannikon asukkaista evakuoitiin myskyn saapuessa, mutta osa ihmisistä ei suostunut jättämään kotejaan myrskyn uhasta huolimatta.

Eräs floridalaisperhe on noussut otsikoihin nähtyään kovasti vaivaa sen eteen, ettei heidän autonsa kärsisi myrskyssä. Koska talon autotalli oli jo täynnä, päättivät he ajaa Toytoa Venza -merkkisen ajoneuvon olohuoneeseen. ABC News -uutissivuston mukaan tämä onnistui poistamalla olohuoneesta pihaan johtava lasiovi ja ajamalla auto ramppeja pitkin aukosta sisään.

Ajoneuvo mahtui yllättävän hyvin sisälle, kunhan huonekaluja järjesteltiin hieman uudelleen. Olohuoneeseen parkkeeratusta autosta otetut kuvat leivisivät nopeasti Twitterissä.

– Samalla kun te kaikki yrititte löytää vettä tai polttoainetta me ajoimme auton kotiini, Twitter-käyttäjä Sofiandreaa kuvaili jakamassaan kuvasarjassa.