Nainen teki kuvahaun omalla kasvokuvallaan – kamala löytö pornosivuilta

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Noelle Martin -niminen nuori nainen päätti eräänä päivänä tietokoneellaan suorittaa itsestään Google-haun. Hän latasi oman kasvokuvansa palveluun ja suoritti haun kuvan perusteella. Nainen oli täysin shokissa huomattuaan mihin hänen kuvaansa oli käytetty.

Noelle Martin sai kauhukseen huomata, että useat aikuisviihdesivustot olivat varastaneet hänen kuvansa, jonka 22-vuotias nainen oli ottanut ollessaan vasta 17-vuotias. Osa sivustoista oli jopa tehnyt naiselle profiilin, jossa he olivat Facebook-tietojen perusteella kertoneet pornosivustolla Martinin iän, asuinpaikan, työkokemuksen ja opiskelutaustan.

Martin huomasi, että toisilla sivuilla hänen kuvaansa oli käytetty niin, että hänen kasvonsa oli liitetty toisen naisen vartaloon ja hän näytti olevan alastomana rohkeissa kuvissa miehen kanssa. Noelle Martin yritti saada aikuisviihdesivustojen ylläpitäjää poistamaan naisen luvatta otetut kuvat sivuilta, mutta miehellä oli yksi ehto. Kasvokuvan poistamista vastaan tytön tulisi lähettää hänelle alastonkuva hänen rinnoistaan.

Martin yrittää tehdä nyt kaikkensa, että hän saisi sivustot poistamaan hänen kuvansa. Keinot alkavat olemaan kuitenkin vähissä, koska viranomaisilla on hankaluuksia puuttua asiaan. Sivuston ylläpitäjää on vaikeaa paikantaa, ja ulkomailla ollessaan paikallisilla viranomaisilla ei välttämättä ole minkäänlaista vaikutusvaltaa sivuston taustalla toimiviin henkilöihin.

Uusimmat