Omituinen olento tallentuiu videolle – näyttää lentävältä lohikäärmeeltä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lohikäärmeitä on liitetty vuosituhansien ajan sekä länsimaiseen että kiinalaiseen mytologiaan. Lohikäärmeitä on pidetty aikoinaan todellisina olentoina, mutta nykyisin niiden tiedetään olevan ainoastaan taruissa ja saduissa esiintyviä hahmoja. Vai ovatko sittenkään?

ApexTV on julkaissut Youtubessa videon, jolla nähdään mystinen hahmo Laosia lähellä sijaistevien kiinalaisvuorten yllä. Kiinalaismiehen kuvaamaa videota väitetään aidoksi taltioinniksi. Osa videon nähneistä uskoo, että hahmo voisi olla myös todiste dinosaurusten olemassaolosta.

Vastikään julkaistua videota on katsottu liki 200.000 kertaa. Useat vakuuttavat koko videon julkaisseen Youtube-kanavan oleva yhtä ja suurta huijausta. Toisaalta kyllä maailmaan mysteereitä mahtuu…

Uusimmat