Applen patentti päätyi verkkoon – taitettava iPhone tulossa?

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lukuisten laitevalmistajien on vuosien ajan tiedetty kehittelevän puhelimia, jotka voisi taitaa keskeltä kahtia kuin ne olisi tehty pahvista. Verkkoon vuotaneen patentin perusteella Apple on yksi tämän kaltaisia älypuhelimia suunnittelevista yhtiöistä.

Patently Apple -verkkosivuston julkaisemaan patentin piirrokset antavat suuntaa siitä, miltä kokoontaitettava iPhone saattaisi näyttää. Suunnitelmien mukaan laite olisi valmistettu tavanomaisten älypuhelimien tapaan lasista, keraameista, lasikuidusta, alumiinista ja muovista. Uutta ovat kuitenkin patentissa mainitut joustavat ja kestävät hiilinanoputket, joiden ansiosta laitteen kahtia taittaminen olisi mahdollista.

Patentin hakeminen ei takaa että piirroksissa nähtävän kaltaista laitetta tultaisiin näkemään joskus markkinoilla. Ne kuitenkin osoittavat Applen olevan ainakin kiinnostunut taitettavan iPhonen kehittelemisestä.

 

Uusimmat