Ylityöt tekevät ihmisestä tyhmemmän – lyhyt työviikko parantaa älykkyyttä

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viime vuosina on toteutettu lukuisia työaikoihin liittyviä tutkimuksia, jotka ovat puhuneet myöhäisimpien työaamujen ja lyhyempien työviikkojen puolesta. Melbourne Institute toteutti hiljattain tutkimuksen, jonka mukaan lyhyempää työviikkoa tekevät henkilöt ovat muita älykkäämpiä.

Osa työmyyristä ahertaa työpaikallaan pitkiä päiviä 50-tuntisia työviikkoja tehden. Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa tavallinen 40-tuntinen työviikko saattaa olla turmiollinen ihmisen kognitiiviselle ajattelukyvylle. Perinteisesti ahkerasti työtä tekeviä on pidetty parempina kansalaisina, mutta tutkimuksen mukaan ihmisten tulisi työskennellä viikossa ainoastaan 25 tuntia.

Ilman työtä ei kuitenkaan kannata jäädä. Ihmisen ajattelu- ja päättelykyky paranevat työtä tekemällä, mutta tuntimäärien tulisi pysyä maltillisina. Liiallinen työnteko kuluttaa aivojen kapasiteettia ja tekee siten ihmisestä tyhmemmän. Tutkimukseen osallistui yli 40-vuotiaita työntekijöitä.