Teini uskoo odottavansa Jeesus-vauvaa – väittää Eminemiä isäksi

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

19-vuotias Haley uskoo olevansa yhdeksännellä kuulla raskaana. Haley ei usko odottavansa mitä tahansa vauvaa vaan itse Jeesusta, jonka isäksi nuori nainen on tunnustanut Eminemin. Tytön äiti ja isosisko joutuivat lopulta kääntymään The Dr Phil Show -ohjelman puoleen toivoessaan, että tytön valehtelemiselle tulisi loppu.

Tyttö tuntuu todella itse uskovan, että hän odottaa Jeesus-vauvaa, joka syntyy noin viikon kuluttua. Kuvauksissa lääkärit tekevät tytölle ultraäänikuvauksen, jossa nähdään, että mitään vauvaa ei ole. Vatsassa tuntuneet liikkeet ja vauvan potkiminen ovatkin olleet vain ilmavaivoja, mutta tyttö ei suostu uskomaan lääkäreitä.

Haley ei suostu kieltämään kantamaansa Jeesus-vauvaa, minkä vuoksi hän alkaa turhautumaan ja suuttuu sekä lääkäreille että perheelleen. Hän kertoi Mirror-lehden mukaan uskoneensa Eminemin olevan vauvan isä, koska hän oli löytänyt äidiltään valokuvan, jossa Haley istuu Eminemiltä näyttävän miehen sylissä lapsena.

Uusimmat