Tyttö sai itkukohtauksen – äidin taikasanat auttoivat heti

Nettivideot Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset voivat tulla ensin väsyneiksi ja sen jälkeen kiukkuisiksi kun heillä on nälkä. Verensokerin laskiessa aggressiivisuus on yksi ihmisen selviytymiskeino, jonka avulla ihminen saa vielä sen verran energiaa itselleen, että jaksaa lähteä etsimään itselleen ravintoa.

Niin aikuiset kuin lapsetkin alkavat yleensä kiukuttelemaan nälkäisinä. Lapsien kohdalla kiukku menee monesti siihen pisteeseen saakka, että he alkavat itkemään. Niin kävi myös pienellä tytöllä, joka alkoi kiukuttelemaan ja itkemään äidilleen ilman sen suurempaa syytä ollessaan nälkäinen.

Äiti on julkaissut suloisesta tyttärestään videon, jossa tyttö itkee ja kertoo, että kaikki ei ole hyvin eikä hän tiedä miksi. Kun äiti lopulta tarjoaa tytölle syötävää, tytön kyyneleet kuivavat heti, tyttö alkaa hymyilemään ja kertoo äidilleen, että ei hänellä olekaan mitään hätää enää.