Näin Japanissa: Romahtanut katu korjattiin muutamassa päivässä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa kadut ovat kaupungissa kuin kaupungissa auki perinteisesti keväästä syksyyn, ja työt etenevät yleensä äärimmäisellä rauhallisuudella. Tehokkaasta työskentelystä ei ole tietoakaan, mutta tilanne on aivan päinvastainen esimerkiksi Japanissa.

Uutisoimme äskettäin kuinka Fukuokan kaupungissa tapahtui raju luonnonmullistus, kun kaupungin keskustan ilmestyi yllättäen valtava 30 metriä leveä ja 15 metriä syvä aukko, jonne kokonainen autotie romahti viime viikon tiistaina, Japan Times uutisoi.

Nyt maailmalla ihmetellään miten japanilaiset onnistuivat korjaamaan tilanteen jo saman viikon lauantaihin mennessä, sillä esimerkiksi Suomesta käsin katsottuna se näyttää lähes Kummeli-vitsiltä. Kuvia korjaustöistä nähdään esimerkiksi tästä.

Fukuokassa romahtanut tie korjattiin nimittäin kuopan täyttämisineen, haastavine johto- ja putkitöineen, asfaltointeineen ja katumaalauksineen vain muutamassa päivässä. Suomessa urakka olisi kestänyt vuoden päivät ja maksanut miljoonia. Oheisesta videosta voidaan nähdä mitä aito tehokkuus tarkoittaa.

Uusimmat