Nyt tulee kännipallo! Alle promillessa tehdyt maalit diskataan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Monet suomalaiset muistavat Poliisin poika -elokuvassa pelatut kesäkisat, joissa urheilulajien tulokset saivat kertoimen kilpailijan promillemäärän mukaan. Nyt Norjassa on testattu humalassa pelattavaa jalkapalloa, joissa joukkueen on puhallettava alkometriin yli promille.

Kukkahattutätien ja lystikästä juopottelua paheksuvien kannattaa jättää tämä juttu lukematta ja video katsomatta. Peliin valmistautuminen alkaa tietysti alkoholin tankkaamisella, ja pukuhuoneen tunnelma on jo ennen pelin alkua känninen. Örveltävät pelaajat vetävät kuningasjuomaa napaansa kaksin käsin. Juomista jatketaan myös pelikentällä ottelutauoilla.

Pelin alkaessa ei voi säästyä naurunremahduksilta. Joukkueen valmentaja myöntää, että kännipallon pelaaminen näyttää yhtä kamalalta kuin hän pelkäsikin. Tekonurmella makoskelevat, hoipertelevat ja tanssivat pelaajat saavat kuitenkin maaleja aikaiseksi, mutta tuloksia ei hyväksytä liian pienessä humalatilassa tehtynä. Kuinkahan moni pelaajista muisti ottelutapahtumia seuraavana aamuna?

Uusimmat