Viilennä valkoviini salamannopeasti – yksinkertainen keino toimii!

Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Valkoviini ja kuplivat juomat ovat parhaimman makuisia viileinä. Toisinaan alkoholiliikkeestä ostettu juoma ei ehdi viilentyä tarpeeksi viinikaapissa tai jääkaapissa ennen tarjoilua. Tällöin avuksi voi ottaa jääpaloja.

Vanha niksi viinin viileänä pitämiseen on jäädytettyjen viinirypäleiden lisääminen lasiin. Jos kuitenkin haluaa viilentää kerralla koko pullon, kannattaa varata lähelle iso kasa jäitä, vettä ja jäähdytykseen sopiva astia ja suolaa. PureWow väittää, että näiden asioiden avulla viini viilenee nopeiten.

Kaada ensin jäät jäähdytysastiaan ja lisää vesi. Pane pullo jääveden sekaan ja lisää veteen roimasti suolaa. Sen jälkeen viiniä voi huljutella vedessä ja se viilentyy nopeammin kuin jääkaapissa. Suomen talviolosuhteissa jääpalat voi korvata lumella, mutta silloin suolan vaikutus ei ole niin suuri.

Uusimmat