Ihmisbarbien tuorein leikkaus – rasvaa takapuolesta huuliin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ruotsalaissyntyinen Pixee Fox on tullut tänä vuonna suurelle yleisölle tutuksi ihmis-Barbiena. Nainen haaveilee sarjakuvamaisesta ulkonäöstä, ja on onnistunut monen mielestä tavoitteessaan. Nyt Pixeen perhe näkee hänet ensimmäistä kertaa uusimpien kauneusleikkausten jälkeen.

Pixee Fox vieraili ruotsalaisella klinikalla ottamassa täytettä huuliinsa. Muhkeat suupielet saivat mojovan annoksen ihraa glamourmallin omasta takapuolesta. Muutama viikko myöhemmin hän lähti moikkaamaan perhettään ja entisiä työtovereitaan, Barcroft TV raportoi.

Tuttavien ja sukulaisten reaktiot ovat hämmentäviä. Ihmiset eivät pysty irrottamaan katsettaan Pixee Foxin epänormaalista ulkonäöstä, vaikka toisaalta he eivät kehtaa tuijottaakaan. 26-vuotiaan naisen äiti purskahtaa itkuun miettiessään, kuinka kaunis hänen tyttärensä aiemmin on ollut, mutta Pixeellä on missio omasta ulkonäöstään ja hän aikoo pitää siitä kiinni.