Kinuskiomenat loppusyksyn lohturuokaa – suussasulavan hyvää

Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kinuskikastikkeeseen, karamelliin tai suklaaseen kastetut omenat eivät ole uusi keksintö. Päinvastoin, karamelliomenoita on myyty perinteisesti juuri joulutoreilla ja kaamosajan tapahtumissa vuosikausien ajan. Nyt kinuskiomenat varioidaan helpommin syötävään muotoon.

PureWow vinkkaa, että omenat kannattaa viipaloida lohkoiksi. Sen jälkeen niihin pannaan tikku ja kastetaan sitruunalimonadissa hedelmälihan tummumisen estämiseksi. Omenoiden kannattaa antaa viilentyä hetken jääkaapissa.

Viilentymisen jälkeen hedelmälohkoja voi kastaa karamellikastikkeeseen, sulatettuun suklaaseen tai kinuskiin. Mikäli haluaa lisämakua lohkoihin, voi niitä dipata pähkinöissä, kookoshiutaleissa tai nonparelleissa. Omenoiden tilalla voi kokeilla myös muita hedelmiä.