Voittaako Saara Aalto X Factorin vai ei? Vedonlyöntiyhtiöt paljastivat näkemyksensä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset jännittävät parhallaan miten pitkälle Saara Aalto selviää Britannian X Factor -kilpailussa. Eilen hän teki historiaa yltämällä jo neljän parhaan joukkoon, vaikka vielä pari kuukautta sitten hänen veikattiin karsiutuvan nopeasti. Niin hän kyllä tekikin, mutta tuomaristo nosti Saaran mukaan kisaan villillä kortilla.

Viime viikkoina Saara on noussut ylivoimaisesti suosituimmaksi X Factor -finalistiksi, kun hän on yllättänyt katsojat positiivisesti kerta toisensa jälkeen. Upeiden suoritusten myötä Aalto on noussut gallupien, videokatselujen ja somekommenttien perusteella ylivoimaisesti suosituimmaksi kilpailijaksi.

Lukemattomat vedonlyöntiyhtiöt ovat kuitenkin toista mieltä kuin suuri yleisö. Ne nostavat Saaran sijaan voittajaksi Matt Terryn, sillä Saaraa pidetään todennäköisenä kakkosena. Esimerkiksi Betsson uskoo Saaran jäävän toiselle sijalle voiton sijaan. Alunperin yhtiö antoi Aallolle voittokertoimen 67, mutta nyt kerroin on enää kolme. Muutos parissa kuukaudessa on siis ollut valtava.

– Urallaan Saara on tähän mennessä jäänyt hopealle niin Talent Suomi -kisassa, Voice of Finlandissa kuin Euroviisukarsinnoissakin. Nyt koko Suomi toivoo hänelle voittoa suurimmalta mahdolliselta areenalta, mutta valitettavasti vedonlyöntikertoimet eivät tähän usko vieläkään, kertoo Betsson Groupin iGaming-asiantuntija Juha Kvist.

Ensi lauantaina neljä finalistia esittävät jouluisia kappaleita, ja sunnuntaina selviää ketkä kolme kilpailijaa selviävät jatkoon.

Uusimmat