Maanjäristykset koettelivat taannoin Uuden-Seelannin asukkaita. Ensimmäinen järistys oli voimakuuudeltaan 7,8 magnitudia, ja sen kerrotaan vaatineen kahden ihmisen hengen.
Järistykset aiheuttivat runsaasti aineellisia vahinkoja. Useita teitä suljettiin järistyksen jäljiltä, mutta 18-vuotias Jackson Lidgard ei antanut tämän johtaa myöhästymiseen suunnitellulta lennolta. Nuorukainen hyppäsi pyöränsä selkään, ja ajoi paikallisen Newshub-sivuston mukaan 25 kilometrin matkan Kaikouran lentokentälle.
Matkansa aikana Jackson taltioi kamerallaan näkyjä maanjäristyksen runtelemista lohduttomista maisemista. Materiaalista koostettu video on sittemmin julkaistu Youtubessa.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten maanjäristys, Uusi-Seelanti tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.