Näin Venäjällä pummitaan metrokyyti – hengenvaarallinen temppu videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa ihmisistä matkustaa välillä julkisilla kulkuneuvoilla pummilla. Ilman lippua matkustaessa henkilö ottaa kuitenkin aina ison riskin, koska tarkastajien sattuessa samaan vaunuun sakkojen hinta on todella tuntuva. Nyt YouTube-videolla nähdään miten Venäjällä matkustetaan pummilla.

Mies on päättänyt pummia metromatkan todella vaarallisella tyylillä. Mies ei olekaan mennyt metron sisälle niin kuin kaikki muut matkustajat vaan tarttunut metron keulaan kiinni ja kulkenut matkan kokonaan metron ulkopuolella.

Laiturilla metroa odottanut henkilö on kuvannut videolle tilanteen, kun metro saapuu pysäkille. Mies roikkuu metron keulassa kiinni ja odottaa sen pysähtymistä. Kun vauhti on viimein pysähtynyt kokonaan, mies hyppää raiteilta pois ja jatkaa matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Uusimmat