Poliisi asensi riistakameran puumahavaintojen vuoksi – nauhalle tallentui jotain aivan muuta!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Kansasissa sijaitsevan Gardnerin poliisit asensivat taannoin kaupungin lähimetsiin riistakameroita. Tarkoitus oli selvittää, pitivätkö väitteet alueella liikkuneesta puumasta paikkansa. Kamerat tallensivat kuitenkin jotain paljon erikoisempaa.

Monissa riistakameroiden taltioimissa kuvissa näkyi puumia huomattavasti harmittomampia metsän eläimiä, kuten haisunäätiä ja kojootteja. Osa kameroista kuitenkin ikuisti hieman oudompia näkyjä, kuten kävelytelineen kanssa keskellä metsää liikkuvan vanhuksen ja kaasunaamariin sonnustautuneen miehen.

Hämmentävimmissä kuvissa nähdään eläinpukuihin, kuten gorilla- ja susinaamareihin pukeutuneita ihmisiä. Koska Gardnerin poliisilaitoksen henkilökunnalta löytyy huumorintajua, päätettiin kuvia julkaista Facebookissa.

– Emme onneksi tehneet havaintoja puumasta. Sen sijaan yllätyimme muista kameroiden ikuistamista kuvista, poliisilaitoksen Facebook-sivulla kerrotaan.

– Haluamme kiittää kuvien henkilöitä päivämme piristämisestä. Odotimme löytävämme vain satoja otoksia kojooteista, ketuista ja pesukarhuista. Kiitos kamerat huomanneille kansalaisille, arvostamme teidän vaivannäköä ja huumorintajuanne, viesti jatkuu.

Uusimmat