Ranskassa huippuseksikkäitä maajusseja – poikakalenteri saa naisten sukat pyörimään

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vuoden vaihteen tienoilla aletaan markkinoimaan kalentereita, joissa poseeraa kauniita naisia ja urheilullisia miehiä. Yhä useammin erilaiset urheiluseurat ja laitokset keräävät tekemiensä kalenterien avulla rahaa, minkä vuoksi kalenterissa voivatkin poseerata oikean pesäpallojoukkueen jäsenet tai 12 palomiestä.

Nyt ranskalainen muotikuvaaja Fred Goudon on tehnyt kalenterin, joka on herättänyt nopeasti ainakin naisten kiinnostuksen. Goudon on julkaissut vuodelle 2017 kalenterin, jossa komeilee hyvännäköiset ja lihaksikkaat maanviljelijät.

Kuvista päätellen voisi luulla, että miehet ovat malleja, jotka on vain viety maatilaympäristöön kuvattaviksi. Goudon kuitenkin kertoo blogissaan, että valokuvissa on todella poseeraamassa aidot ranskalaiset maanviljelijät.

Esitellessään uutta kalenteria Goudon kertoo, että hän halusi kiinnittää ihmisten huomion upeaan työhön ja ammattiin, jota maanviljelijät harjoittavat. Miehet on etsitty kuviin maatiloilta ympäri Ranskaa ja kuvaaja onkin heille erityisen kiitollinen siitä, että he suostuivat leikkimään mallia yhden päivän ajan ja poseeraamaan seksikkäästi kuvia varten.

Amazon
Amazon
Amazon
Amazon
Amazon
Amazon

Uusimmat