Tekoäly loi joululaulun – hämmentävä lopputulos

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Joululauluja löytyy maailmasta runsain määrin, mutta useimpien kappaleiden sanat pyörivät pitkälti samojen aiheiden äärellä. Jouluisen kappaleen kirjoittaminen ei siis ole todennäköisesti järin vaikeaa musiikillisesti lahjakkaille ihmisille.

Toronton yliopiston tutkijat päättivät jakaa joulumieltä selvittämällä, kuinka tekoälyltä sujuu joululaulun kirjoittaminen. Neural Karaoke -nimisessä kokeessa tietokoneelle syötettiin jouluisia kuvia, joiden pohjalta se loi teemaan sopivan kappaleen.

The Guardian -lehden mukaan tekoäly analysoi kuvat, teki aiheeseen liittyvät sanoitukset ja sävelsi musiikin lennosta. Lopputuloksena syntynyt kappale tulee tuskin nousemaan rakastetuimpien joululaulujen pariin.

– Joulukuusi on täynnä kukkia. Vannon että nyt on jouluaatto. Toivon sinun sanovan niin. Maailman paras joululahja on siunaus. Olen aina ollut luonanne loppuelämänne ajan, tekoäly laulaa monotonisella äänellä.

 

 

Uusimmat