Teinipojat tekivät jäynän kotitaloustunnilla – syöttivät opettajalle spermaa

Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uutisissa on ollut viime aikoina useita tapauksia, jotka koskevat siemennesteen syömistä. Wonderush-niminen yritys on järjestämässä Lontoossa kokkikurssin, jossa käytetään spermaa, ja eräs perheenäiti kertoi nauttivansa spermaa terveyshyötyjen toivossa joka aamu ruokalusikallisen. Nyt kolme teinipoikaa syötti opettajalleen salaa heidän spermaansa.

Omahassa Westside High School -yläkoulun pojat olivat keksineet tehdä opettajalle jekun, jossa he piilottavat kotitaloustunnilla tehtävien leivosten kuorrutukseen omaa siemennestettään. Kolme iältään 14 ja 15 -vuotiasta poikaa kävivät tunnin aikana useita kertoja vessassa, jossa he olivat masturboineet pieneen mukiin siemennestettä. He olivat sekoittaneet sperman kuorrutteeseen, minkä jälkeen he olivat tarjonneet tuotoksiaan opettajalle maistettavaksi.

Pojat jäivät tekemisistään lopulta kiinni, kun juonen ohimennessään kuullut opiskelija oli päättänyt kertoa opettajalle mitä luokkatoverit olivat tehneet. Koulu aikoo rankaista poikia heidän teostaan, minkä lisäksi Omaha World-Herald -uutisten mukaan pojille yritetään saada myös oikeustuomio. Syytettä on ollut poliisin mukaan kuitenkin vaikeaa laatia, koska pahoinpitelysyytöskin vaatisi fyysistä kontaktia, jota tässä tapauksessa ei ollut.