Päätähuimaava tempaus! Veljekset soutavat Atlantin yli alasti

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

On hulluja ja sitten on tosihulluja. Jälkimmäiseen kastiin lukeutuvat John ja Kurt Schwartz aikovat soutaa Atlantin valtameren yli 50 päivässä. Veljekset suorittavat haasteen alasti.

Alaston Altlantin ylitys on soutupiireissä kulkeva vitsi. Jos joku aikoo soutaa valtameren yli, on hänen tehtävä se alasti. Noin miljoona soutuliikettä suorittava veljespari joutuvat kohtaamaan matkallaan kylmiä ja märkiä sääolosuhteita. Koettelemus on osa Talisker Whiskey Atlantic Challenge -nimistä tempausta.

Miehet ovat kerryttäneet tämän vuoden aikana painoa urakkaa varten. Merelle on otettu mukaan kuivamuonaa sekä laite, joka muuttaa merivettä juomakelpoiseen muotoon. Soutuparin vene näyttää puolestaan enemmän avaruusalukselta kuin perinteiseltä paatilta.

Miesten mukaan suurin haaste liittyy psykologiseen puoleen, kun he ovat 45 päivää pelkästään meren ympäröimiä. Miehet lähtivät matkaan eilen Kanariansaarilta, ja aikovat rantautua seuraavan kerran Karibianmerellä sijaitsevalle Antigualle 50 päivän kuluttua. 33- ja 39-vuotiaan miehen matka on pituudeltaan yhteensä noin 5.555 kilometriä, Mashable uutisoi.

And we are off!!! Only 3000 miles to go! #twac #twac2016 #americans #atlanticcampaigns #row32north

A photo posted by 32° North (@row32north) on

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat