Äiti osti lapsilleen 300 joululahjaa – joulukuusen kokoinen kasa!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Lapset saavat perinteisesti eniten joululahjoja perheessä. He saattavat kirjoittaa joulupukille kirjeen jo varhain marraskuussa, jotta ”tontut” ehtivät valmistamaan tai hankkimaan kaiken tarpeellisen. Yleensä muutama mieluisa lahja riittää ja saa lapsen onnelliseksi.

Mansaarelta kotoisin oleva 3-vuotias Emma Tapping on eri mieltä. Hänen mukaansa lapset ansaitsevat jouluna mahdollisimman paljon lahjoja. Nainen kertoo säästävänsä joulua varten vuosittain useita tuhansia euroja ja lentävänsä saarelta lahjaostoksille isompiin kaupunkeihin. Lahjakasa nousee vuosittain joulukuusen korkuiseksi.

Emmalla on kolme lasta ja jokainen heistä saa tänä vuonna 96 pakettia. Lahjojen ostamiseen on kulunut noin 1.800 euroa. Nainen pitää kirjaa kaikesta ostamastaan ja näkee vaivaa lahjojen hankkimisen eteen. Hänelle joulu on vuoden suurin ja onnellisin perhejuhla, The LAD Bible uutisoi.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10154117202768184&set=a.440818983183.233237.783228183&type=3&theater

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10154815976898184&set=a.10150444557328184.386467.783228183&type=3&theater