Tutkijat: Miesten hammashygienia vaikuttaa erektioon

Terveys · Annukka Heikkilä

Hampaiden peseminen aamuin illoin on useimmille ihmisille arkipäiväinen itsestäänselvyys. Nyt tutkijat ovat kuitenkin muistuttaneet miehiä siitä, että hampaiden pesemisellä on vaikutuksia myös peniksen toimintaan.

Men’s Health -sivusto kertoo tutkimustuloksesta, jonka mukaan hampaiden pesemisellä on vaikutusta miesten sukupuolielinten toimintaan. Tutkijat olivat huomanneet, että ientulehduksista kärsivillä miehillä oli eniten ongelmia erektion saamisen kanssa.

Tutkijoiden mukaan huono suuhygienia lisää ientulehduksia, jotka vaikuttavat verisuonten toimintaan niinkin kaukana hampaista kuin peniksessä. Ientulehdus huonontaa verisuonten toimintaa ja veren virtausta peniksessä niin paljon, että se vaikuttaa jo erektionkin saamiseen ja ylläpitämiseen negatiivisesti.