Näin Australiassa! Valtava ampiainen raahasi hämähäkkiä pitkin keittiötä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Verkossa on nähty viime aikoina lukuisia videoita, joissa luonto paljastaa kammottavimmat puolensa. Monien mieleen on varmasti jäänyt video jossa jahtihämähäkki raahaa mukanaan kuollutta hiirtä. Nyt hämähäkki on puolestaan joutunut uhriksi.

Australialainen Youtube-käyttäjä Adam Farrow-Palmer kuvasi keittiössään hurjan näyn. Valtavan kokoinen pistiäinen oli saalistanut jahtihämähäkin, ja kuljetti sitä lattian poikki.

Ampiainen ei ollut todennäköisesti tappanut uhriaan vielä, mutta tämä tekee tapauksesta vain järkyttävämmän. Tutkija David Bock kertoo Mashable-sivustolle pistiäisten vain halvaannuttavan hämähäkit. Hyönteiset nimittäin lisääntyvät laskemalla munansa yhä elossa olevien hämähäkkien sisään.