IL: Teri Niitti on kuollut

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suosittu ja useista televisio-ohjelmista monille tutuksi tullut stylisti Teri Niitti on kuollut. Niitti kuljetettiin sairaalaan kesken joulun viettämisen yllättävän sairauskohtauksen vuoksi. Niitti joutui teho-osastolle, mutta siellä annettu hoito ei ollut kuitenkaan enää riittänyt.

Teri Niitin sisko Tuija kertoi Iltalehdelle, että Teri menehtyi maanantaina 9. tammikuuta. Tuija ei ollut halunnut kommentoida sen enempää Terin kuolinsyytä, mutta nainen vahvisti kuitenkin sen, että Teri joutui sairaalaan alunperin sydänvaivojen vuoksi.

Teri Niitti oli vain 43-vuotias menehtyessään sairaalahoidossa. Teri on tullut monille televisiokatsojille tutuksi muun muassa Suomen Huippumalli Haussa -sarjasta ja Vuosia Nuoremmaksi -nimisestä ohjelmasta, joka alkaa Ava-kanavalla tiistaina. Vuonna 2009 Teri Niitti sai Vuoden suomalainen muotiteko -palkinnon Tekstiili- ja vaatetusteollisuus Finatex -yhdistykseltä. Palkinto myönnetään taholle, joka on tehnyt kotimaista tekstiili- ja vaatetusalaa tunnetuksi omaperäisellä tavalla.