Siskoni on noita saa jatkoa – uusi versio työn alla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

2000-luvun alkupuolella varttuneet muistavat varmasti Charmed, eli Siskoni on noita -sarjan. Nyt Alyssa Milanin, Holly Marie Combsin, Shannen Dohertyn ja myöhemmin Rose McGowanin tähdittämästä sarjasta ollaan työstämässä uutta versiota.

Siskoni on noita -fanit saattavat tosin pettyä, sillä uusi versio ei ainakaan suoranaisesti seuraa alkuperäissarjan juonta. TV Line -sivuston uudessa sarjassa seurataan kolmea noitaa, jotka taistelevat pahoja voimia vastaan pienessä Uuden Englannin kylässä 1970-luvulla.

– Kyseessä on itsenäinen, omaan jatkumoonsa sijoittuva sarja. Kolmen voima on edelleen mukana, mutta näillä näkymin sarja tulee olemaan oma kokonaisuutensa, CW-kanavan johtaja Mark Pedowitz kuvaili lehdistötilaisuudessa.

Alkuperäiset Siskoni on noita -sarjan tähdet ovat sittemmin kommentoineet uutta versiota Twitterissä. Rose McGowan kuvaili alkuperäisiä tähtiä korvaamattomiksi, ja Alyssa Milano puolestaan hehkutti sarjan faneja. Holly Marie Combs kuitenkin toivotti uuden sarjan tekijöille onnea.