16 pidätetty Kim Kardashianin ryöstöstä – mukana oma autonkuljettaja!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kim Kardashian joutui lokakuussa ryöstön kohteeksi Pariisissa sijaitsevassa hotellissa. Nyt Ranskan viranomaiset ovat pidättäneet useita ihmisiä epäiltynä osallisuudesta rikokseen. Poliisit ovat pidättäneet yhteensä 16 henkeä epäiltynä yhteyksistä ryöstöön.

Pidätykset on tehty osittain rikospaikalta löydettyjen DNA-jälkien ansiosta. The Telegraph -lehden mukaan vanhin pidätetyistä on 72-vuotias. Mukana on myös Kardashianin autonkuljettaja.

Ryöstöä kuvailtiin ammattilaisesti toteutetuksi, mutta rikolliset olivat jättäneet DNA-jälkiä Kardashianin sitomisessa käytettyyn puristimeen. Lisäksi yksi ryöstäjistä oli tiputtanut kadulle timantein koristellun riipuksen paetessaan rikospaikalta polkupyörällä. Riipuksesta löydetty DNA-jälki onnistuttiin poliisien ennalta tuntemaan henkilöön.

Epäillyt ovat parhaillaan poliisin kuulusteltavina. Toistaiseksi ei ole tiedossa, ovatko viranomaiset onnistuneet paikantamaan varastettuja jalokiviä. Ryöstäjien mukaan päätyi noin yhdeksän miljoonan dollarin edestä arvoesineitä.

Kim Kardashian palasi vasta äskettäin takaisin sosiaaliseen mediaan kuukausien tauon jälkeen. Tähti jakoi Instagram-tilillään kuvan itsestään, Kanyesta sekä pariskunnan North ja Saint -lapsista.

 

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat