Pariisiin alue alastomille ihmisille – nudistipuisto hyväksyttiin

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisille nudistirannat ovat tuttuja lähinnä etelän lomakohteista, sillä Suomessa niistä ja niiden sijainnista pyritään usein vaikenemaan tirkistelijöiden pelossa. Nyt Pariisissa on otettu rohkea lähestymistapa alastomuuteen.

Ranskan ja rakkauden pääkaupunkiin nimittäin rakennetaan kokonainen nudistipuisto alastomana viihtyville ihmisille. Hankesuunnitelma hyväksyttiin vuodenvaihteessa. Uutistoimisto AFP:n saamien tietojen mukaan nudistipuisto avataan mahdollisesti jo ensi kesänä.

Puistoa kaavaillaan parhaillaan Bois de Boulognen ja Bois de Vincennesin alueille. Alueen sijainti tulee olemaan kaupungin reunamilla ja lähellä järveä, mutta kuitenkin niin, ettei sinne ole suoraa näköyhteyttä ulkopuolelta.

Ranskassa on runsaasti naturisteja, mutta julkinen alastomuus on maassa kielletty muualla kuin sille osoitetuilla alueilla. Muualla nakuilusta voi saada jopa 15.000 euron sakot. Pariisissa on toistaiseksi vain yksi yleinen uimapaikka, jossa alastomuus on sallittua kolmena iltana viikossa. Alue on kuitenkin toistuvasti täynnä ihmisiä, joten suurempi alue on nyt tulossa.

Uusimmat