Prince jätti jälkeensä jättiomaisuuden – mukana 67 kultaharkkoa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Menestyksekästä uraa vuosikymmenten ajan tehnyt yhdysvaltalaismuusikko Prince menehtyi viime huhtikuussa. Mies jätti jälkeensä jättiläismäisen omaisuuden, jonka todellinen arvo on alkanut selviämään vasta nyt.

Musiikin ohella Prince teki rahaa kiinteistösijoittamisen avulla. Star Tribune -lehden mukaan poptähti omisti kuollessaan 12 yhteensä 25 miljoonan dollarin arvoista kiinteistöä. Lisäksi hänen omaisuuteensa kuului yhteensä 67 kultaharkkoa, joiden yhteisarvo on noin 836.166 dollaria.

Lisäksi Prince jätti jälkeensä suuria määriä soittimia, koruja, ajoneuvoja ja huonekaluja, joiden arvoa ei ole vielä mitattu. Tähti ei ollut laatinut testamenttia ennen kuolemaansa. Miehen perintö tullaan todennäköisesti jakamaan hänen sisarensa ja sisarpuoliensa kesken.