Satuhäät-suosikkisarja lopetetaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten suosikkiohjelmiin televisiossa jo pitkään lukeutunut Satuhään loppuu. Yleisradio ei ole asiasta ensimmäisenä kertoneen Ilta-Sanomien mukaan tilannut sarjasta lisää tuotantokausia, joten yhtään uutta kautta ei enää nähdä.

Stara tavoitti tänään ohjelmaa tuottaneen Filmaattiset-yhtiön toimitusjohtaja Juha-Pekka Ristmeren. Ristmeri vahvisti, että tuttuja Satuhäitä ei enää tehdä Yleisradiolle, mutta oli vaitonainen vastaavan ohjelmakonseptin jatkumisesta toisella televisiokanavalla. Uudesta hääohjelmasta hänellä ei nimittäin ollut vielä lupa kertoa.

– Valitettavasti ei ole vielä mahdollista kommentoida mitään aiheeseen liittyvää. Kanava hallinnoi asiasta kertomisen kokonaan, Ristmeri kertoi Staralle.

Kultaisella Venlalla palkitun suosikkisarjan 11. tuotantokausi päättyi Yleisradiossa 11. heinäkuuta viime vuonna. Ohjelman viimeiseksi pariksi on nyt jäämässä Janita Hämäläinen ja Sami Kettunen Imatralta.