Unohda lampaiden laskeminen – uusi laskutapa auttaa nukahtamaan nopeammin

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Ihmiset ovat perinteisesti laskeneet lampaita unta saadakseen. Nyt American Academy of Sleep Medicine -uniakatemiassa työskentelevä tohtori Michael Breus paljastaa keinon, jonka avulla ihminen saa unta vieläkin nopeammin.

Unitohtori Michael Breus kertoo, että ihmisten tulisi laskea sängyssä 300 alaspäin siten, että vähentää aina edellisestä luvusta kolme. Toisin sanoen laskeminen aloitetaan 300, 297, 294, 291 ja niin edelleen. Tämä laskentatapa saa henkilön nukahtamaan nopeammin, Business Insider uutisoi.

Oxfordin yliopiston suorittaman tutkimuksen mukaan perinteinen lampaiden laskeminen, eli ykkösestä ylöspäin luetteleminen pidentää unensaantia. Sen sijaan takaperin ja kolmen välein laskeminen väsyttää paremmin. Syynä on se, että numeroiden luetteleminen on tylsää ja matemaattisesti haastavaa. Kun ihminen joutuu keskittymään laskemiseen, nukahtaa hän nopeammin.

Samaan aikaan tohtori painottaa, että ihmisten ei pitäisi pohtia huolia ja murheita sängyssä. Sen sijaan heidän kannattaa miettiä asioita, joista ovat kiitollisia.

Uusimmat