Suomalainen sivallus Trumpille leviää verkossa: ”America first, Finland second”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eurooppalaiset ovat vastanneet Donald Trumpin kehotuksiin nostattaa Yhdysvallat ensimmäisellle sijalle koomisten videoiden muodossa. Kaikki alkoi hollantilaisen satiiriohjelman videosta, jossa maata esitellään Trumpille miehen omalla tyylillä.

Nyt myös Suomi on julkaissut odotetun vastineensa Yhdysvaltojen presidentille suunnatusta esittelyvideosta. Video on Ylen Noin viikon uutiset -ajankohtaiskomediasarjan käsialaa.

Heti videon alussa todetaan, että väitteet Suomesta tuhannen järven maana ovat valeuutisia. Todellisuudessa järviä on ainakin miljoona, aivan kuin Trumpin virkaanastujaisissa oli yleisöä. Suomen luonnonmaisemat inspiroivat suuria säveltäjiä kuten Jean Sibeliusta, Toivo Kuulaa ja tietenkin Sandstorm-mestariteoksen luonutta Darudea.

Yhdysvaltojen presidenttiin vedotaan myös esimerkiksi vaginan muotoisilla karjalanpiirakoilla, suunniteltuun Meksikon muuriin rinnastettavilla hirviaidoilla ja Tarja Halosen oranssin värisillä hiuksilla. Kaikki tämä tietenkin Trumpin käyttämää puhetyyliä ja fraaseja mukaillen.