Hedelmien ja kasvisten syöminen lisää onnellisuutta

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ihmiset ovat tienneet jo pitkään, että hedelmät ja vihannekset ovat osa terveellistä ruokavaliota. Nyt tutkijat ovat kuitenkin saaneet selville, että hedelmien ja vihannesten syöminen vaikuttaa myös ihmisten henkiseen hyvinvointiin.

Daily Mail -lehti kertoo Otagon yliopistossa tehdystä tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin 171 aikuisen ruokailutottumuksia. Aikuiset olivat iältään 18-25 -vuotiaita, ja heidät jaettiin kolmeen eri ryhmään tutkijoiden selvittäessä millainen vaikutus paljon hedelmiä ja vihanneksia sisältävällä ruokavaliolla voi heihin olla.

Tutkijat huomasivat nopeasti, että ihmisten pelkkä muistuttaminen ei saanut heitä syömään enemmän vihanneksia tai hedelmiä. Ihmisillä tuli olla näitä tuoreita välipaloja aina käsien ulottuvilla, että ne päätyivät heidän suuhunsa saakka.

Tutkijat saivat kahden viikon koejakson jälkeen selville, että tuoretta porkkanaa, omenaa, appelsiinia ja kiiviä säännöllisesti syöneet olivat jo 14 päivän jälkeen henkisesti paljon hyvinvoivempia. He olivat elinvoimaisempia, heidän psyykkinen hyvinvointinsa oli parempi ja he olivat motivoituneita. Tutkijoiden mukaan hedelmien ja vihannesten syömisen lisääminen voi toimia yhtenä hoitokeinona alakuloisuuteen ja jopa masentuneisuuteen.