Psykiatrit varoittavat: ”Donald Trump liian epävakaa presidentiksi”

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ihmisen mielenterveyden häiriöihin erikoistuneet ammattilaiset ovat laatineet avoimen kirjeen, jossa he perustelevat Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin olevan kykenemätön toimimaan turvallisesti maan johtajana. 35 psykiatrin, psykologin ja sosiaalityöntekijän mukaan Trumpin käytös kielii kyvyttömyydestä tuntea empatiaa.

Empatia on myötätuntoa, jolloin ihminen pystyy asettumaan toisen ihmisen asemaan. Terve ihminen ymmärtää ja tulkitsee toisen tunteita. Amerikkalaisten psykiatrien joukko pelkää, että todellisuutta vääristelevä Donald Trump asettaa ihmisiä vaaraan.

Independent-lehden mukaan kirjeessä pyydetään, että toimittajat kiinnittäisivät huomiota Trumpin mielenterveyden tilaan ja käyttäytymiseen. Kirje lähetettiin esimerkiksi New York Timesin toimitukseen.

– Herra presidentin puheet ja teot osoittavat, että hän on kyvytön hyväksymään omasta näkemyksestään poikkeavia mielipiteitä. Hän reagoi eriäviin näkemyksiin raivolla. Mikäli yksilö edustaa tällaista psykologista tilaa, vääristävät he todellisuutta tarkoituksella.

Yleensä tällaiset raivokohtaukset tulevat vain kasvamaan johtaja-aseman vahvistuessa ja hänen henkilökohtaisen suuruutensa liittyvän myytin kasvaessa. Uskomme, että Donald Trump on emotionaalisesti epävakaa ja siksi hän on kelpaamaton turvalliseksi presidentiksi, toimittaja Adrew Sullivan summaa CNN:lle.