Eläintarhassa harjoiteltiin pakotilannetta – työntekijää ammuttiin tainnutusnuolella!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eläintarhojen aidat eivät aina estä niiden asukkaita pakenemasta ihmisten ilmoille. Tokion Taman eläintarhassa näiden tilanteiden varalle harjoitellaan vähintäänkin erikoisin keinoin.

Youtubessa julkaistulla videolla yksi Taman työntekijöistä on pukeutunut simpanssiksi. Puiston muut työntekijät harjoittelevat tällä tavoin paenneen eläimen kiinniottoa. Kyseessä on Nippon News -sivuston mukaan vuosittainen perinne.

Simpanssiksi pukeutunut työntekijä onnistuu pakenemaan puistosta, mutta hänen matkansa jää lyhyeksi. Videon päätteeksi hänet onnistutaan taltuttamaan nukutusnuolen avulla, ja simpanssi nostetaan autoon kuljetettavaksi pois.