Lapsiperhe joutui luopumaan koirasta – lapsi kirjoitti sydäntäsärkevät ohjeet seuraavalle omistajalle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapsiperhe ihastui Humane Society of Utah -eläinsuojassa näkemäänsä koiraan, jonka nimi oli Rhino Lightning. Perhe päätti adoptoida nuoren koiran perheeseensä, mutta jonkin ajan kuluttua kävi kuitenkin ilmi, että koira on pienille lapsille liian voimakas leikeissään.

Perhe joutui luopumaan koirasta ja tuomaan sen takaisin eläinsuojaan. Perheen lapsi oli päättänyt helpottaa Rhinon seuraavaa adoptiota ja kirjoittanut koiran mukaan pienen käyttöoppaan, jossa oli koirasta, sen luonteesta ja mieltymyksistä tietoa uutta omistajaa varten.

Good4Utah-uutisten mukaan lapsi oli halunnut seuraavan perheen tietävän, että kyseessä on uskomattoman hieno koira, joka vaatii paljon huomiota ja joka rakastaa ihmisiä. Hän neuvoi, että Rhinon nimeä ei saa muuttaa ja sitä ei saa kiusata herkuilla, koska sen jälkeen koira alkaa haukkumaan.

Ohjeiden lopussa lapsi kertoi velä rakastavansa ja ikävöivänsä koiraa joka ilta. Hän toivoi, että koira tietäisi, että se on todella erityinen. Tällä hetkellä koira on edelleen adoptoitavana ja sen tietoihin on lisätty, että koira ei sovellu aktiivisuutensa ja energisyytensä vuoksi perheisiin, joissa on pieniä lapsia.

https://www.facebook.com/HumaneSocietyOfUtah/posts/10154791584452293