Espanjaan avattiin erilainen bordelli – työntekijöinä seksinukkeja!

Ohhoh! · Tim Isokivi

Espanjaan Barcelonaan on avattu bordelli, jossa asioidessaan ei ainakaan tarvitse pelätä tukevansa ihmiskauppaa. Sen työntekijät ovat nimittäin oikeiden ihmisten sijaan seksinukkeja.

Lumidollsia kuvaillaan Euroopan ensimmäiseksi seksinukke-bordelliksi. Nuket on valmistettu termoplastisesta elastomeerista, ja niiden kerrotaan olevan erittäin aidon tuntuisia. Bordellin palvelut maksavat 80 euroa tunnilta.

The Local -lehden mukaan tarjolla on erilaisia nukkeja, kuten isorintainen Katy ja anime-tyylinen Aki. Bordellin perustajat väittävät nukkejen tarjoavan suurempaa nautintoa kuin elävien prostituoitujen. Nuket pestään joka käyttökerran jälkeen, mutta asiakkaille suositellaan silti kondomin käyttöä.

Aidon kaltaiset seksinuket ovat suosittuja muun muassa Japanissa ja Kiinassa. Espanjassa myös tavanomaiset bordellit ja seksin myyminen ovat lain sallimia, mutta parittaminen on laitonta.