Älä heitä banaaninkuoria roskiin – hyödynnä ihonhoidossa

Lifestyle Terveys · Terhi Piiroinen

Vihannestiskit ja hedelmäosastot ovat oivia paikkoja vaihtoehtoisen kosmetiikan hankkimiseen. Olemme kertoneet, että banaaninkuorten avulla voi muun muassa valkaista hampaita. Nyt niillä voi poistaa myös kovettumia jalkapohjista.

PureWow-sivusto vinkkaa, että banaaninkuorten avulla voi kosteuttaa jalkapohjia helposti. Banaaninkuorissa on runsaasti vitamiineja ja muita hivenaineita. Kuoret kannattaa hyödyntää ennen roskiin heittämistä ja hieroa niiden pehmeää sisäpintaa jalkapohjiin tai kovettumiin. Jalan huuhdellaan hoidon jälkeen vedellä.

Banaaninkuoria käyttäneet vakuuttavat, että jalkapohjien iho kiittää jo muutaman päivän kuluttua, mikäli hoidon toistaa säännöllisesti. Kantapäiden iho voi halkeilla vitamiinien, hivenaineiden ja sinkin puutteesta. Jalkapohjien ihoa voi parantaa myös monipuolisen ruokavalion avulla. Banaaninkuorilla voi kosteuttaa kantapäiden lisäksi myös muuta vartalon ihoa.