Metro meni epäkuntoon – miehen pää oli jäänyt oven väliin!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Välillä lemmikit ja pikkulapset huvittavat omistajiaan saamalla itsensä jumiin ahtaisiin paikkoihin. Nyt samanlaisessa tilanteessa nähtiin kuitenkin aikuinen mies, joka onnistui antamaan useammalle tuntemattomalle ihmiselle päivän parhaat naurut.

Lontoossa ihmiset olivat astuneet metroon tavalliseen tapaan. Metron kuljettaja oli kuitenkin huomannut, että he eivät pysty lähtemään laiturilta, koska yhdessä ovessa oli jotakin vialla. Kuljettaja pyysi kaikkia matkustajia poistumaan metrosta takaisin aseman laiturille.

Matkustajien poistuessa metrosta he huomasivat hyvin nopeasti, että mikä vaunun ovessa oli vikana. Jotenkin eräs mies oli onnistunut saamaan päänsä oven väliin niin, että hän kurkki metron ulkopuolelta pää ulkona ovien ollessa lähes suljettuina. Matkustajia miehen kohtalo oli huvittanut, mutta onneksi hän oli pystynyt kuitenkin tukalasta tilanteesta huolimatta nauramaan muiden mukana.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat