Näin käy kun ystävä pakotetaan valitsemaan musiikki automatkalle

Autot Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Musiikkimaku kertoo ihmisestä melko paljon. Tämän vuoksi toisen musiikkimakua kyseltäessä vastaaja saattaa joutua hieman kaunistelemaan omia mieltymyksiään. Totuus kuitenkin paljastuu aina viimeistään silloin kun henkilö pakotetaan valitsemaan musiikki esimerkiksi kotibileissä tai automatkalla.

Musiikin valitseminen voi olla ahdistavaa. Nyt videolla nähdään hauska sketsi, joka kertoo todella hyvin mitä henkilön mielessä voi liikkua silloin kun hänet laitetaan vastoin tahtoa valitsemaan musiikki esimerkiksi automatkan ajaksi. Hyvä kappale voi nostaa musiikin valitsijan pisteitä kuskin silmissä, mutta huono voi myös laskea niitä.

Lopulta musiikin valitseminen voi käydä niin mahdottomaksi tehtäväksi, että play-napin painamisen sijaan ystävysten kesken syntyy vain väittelyä. Spotifyn käyttäjät jakautuvatkin usein kahteen eri tyyppiin. Toiset haluaisivat valita aina tilaisuuden tullen jokaisen kappaleen kun taas toiset eivät halua niin suurta vastuuta kohdalleen koskaan.

Uusimmat