Taapero väitteli isänsä kanssa – kiivas keskustelu television paikasta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Lapset alkavat jo hyvin pienestä iästä lähtien väittelemään vanhempiensa kanssa. Nyt videolla nähdään tilanne, jossa pieni taapero on alkanut neuvomaan isäänsä remontoimisessa. Ainut ongelma väittelyssä on vain se, että taapero ei osaa vielä oikeasti puhua.

Lapset oppivat nopeasti ihmisiltä käytösmalleja ja puhetyylejä ennen kuin osaavat edes puhua. Tällä kerralla pieni poika alkoi väittelemään hänen isänsä kanssa siitä mihin kohtaan television paikka olisi hyvä tulla. Poika on puhuvinaan isälleen ja isä esittää kuin heillä olisi kovakin väittely meneillään.

Äiti on kuvannut videolle hauskan tilanteen eikä pysty pitämään pokkaansa kuunnellessaan isän ja pojan keskustelua. Isä yrittää olohuoneessa tehdä parhaasta television paikan rajaamisessa, mutta mikään ei tunnu pikkupojalle kuitenkaan riittävän.