Isoäiti poltti ensikerran kannabista – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Isovanhempia on moneen lähtöön. Vanhukset voivat olla kasvatuksestaan riippuen todella suvaitsevaisia, konservatiivisia tai iän myötä rennompia kuin aiemmin aikuisiällä. Nyt videolla nähdään Helen-niminen isoäiti, joka on juuri siitä rennoimmasta päästä vanhuksia.

Helen on suostunut Cut Video -kanavan kuvauksiin, joissa hän viettää aikaa oman lapsenlapsensa Andrewn kanssa. Helenin ja Andrewn kohtaaminen ei kuitenkaan ole kovin tavallinen, koska tällä kerralla he tulevat nauttimaan yhdessä naposteltavia ja polttamaan kannabista.

Isoäiti Helen polttaa kannabista ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana. Kannabiksen alettua vaikuttamaan isoäiti alkoi kertomaan Andrewlle salaisuuttaan siitä miten hän on naapurinsa kanssa katsonut aina salaa pornoa. Isoäiti myös kertoi, että vanhemmiten rentoutumisesta on tullut paljon helpompaa, ja se onnistuu esimerkiksi puutarhanhoidon tai kirjan lukemisen merkeissä.