Koira ei halunnut lähteä puistosta – osoitti mieltään kuin pikkulapsi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koirat osaavat pikkulasten tavoin osoittaa mieltään sekä käytöksellään että äänellään jos niitä kielletään tekemästä jotakin. Tällä kerralla omapäinen siperianhusky päätti tehdä kaikkensa, että häntä ei olisi viety koirapuistosta pois.

YouTube-videolla nähdään huvittava tilanne, jossa koira osoittaa mieltään omistajilleen. Puolitoistavuotias siperianhusky Dakota on mennyt maahan selälleen makaamaan kuullessaan, että heidän tulisi lähteä koirapuistosta kotiin. Nainen on kuvannut videolle kun mies on yrittänyt nostaa koiraa, joka tekee siitä niin vaikeaa kuin mahdollista.

Koira laittaa omistajilleen vastaan kuin pikkulapsi ja huutaa selällään maaten joka kerta kun mies yrittää nostaa koiraa. Lopulta mies saa koirasta otteen ja vie sen vasten koiran tahtoa autoon, mutta koiran käytöksestä päätellen se tulee vielä autossakin kertomaan omistajilleen olevansa lähtemistä vastaan.

Uusimmat