Hollantilaistalo hämmentää – emojeita seinissä!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Rakennusten arkkitehtuuri kertoo usein jotain siitä ajasta, jolloin ne on suunniteltu. Tämä pitää paikkansa erityisesti Hollannin Amersfoortiin rakennetun tuoreen talon julkisivun tapauksessa.

Arkkitehti Chanzig Tehranin suunnitteleman talon julkisivua koristavat betoniset emojit. Ne luotiin tekemällä ensin Whatsapp-sovelluksen emojeista 3D-mallit, minkä pohjalta valmistettiin muotit betonia varten.

– Klassisessa arkkitehtuurissa rakennusten koristeet saattoivat esittää esimerkiksi kuningaiden päitä. Pohdimme, mitä voisimme käyttää koristeena jotta ihmiset katsoisivat taloa vuosikymmenten päästä sanonen ”hei, tämä on siltä ja siltä vuodelta!”, Tehrani kuvaili The Verge -sivustolle.

Emojikoristeiden saama vastaanotto on ollut positiivista, vaikka arvostelijoiden niiden vanhentuvan nopeasti. Tehran kertoo juuri tämän kuitenkin tekevän projektista mielenkiintoisen. Miehen mukaan ikuisesti ajankohtaisena pysyvän arkkitehtuurin tekeminen on mahdotonta, ja hän haluaa käyttää aidosti ajankohtaisia teemoja.

– Ihmiset ovat läpi historian ajatelleet: ”tämä tulee olemaan ikuista” ja ”tämä tulee säilymään aina”. He ovat aina väärässä, arkkitehti toteaa.

 

https://www.facebook.com/attika.architekten/photos/a.334948203215336.74580.334941399882683/1065663633477119/?type=3&theater

https://www.facebook.com/attika.architekten/photos/a.633574470019373.1073741826.334941399882683/633578700018950/?type=3&theater

https://www.facebook.com/attika.architekten/photos/a.633574470019373.1073741826.334941399882683/633579393352214/?type=3&theater

https://www.facebook.com/attika.architekten/photos/a.633574470019373.1073741826.334941399882683/633578113352342/?type=3&theater